Grande strada delle Dolomiti

Julkaistu: 16.6.2016

Lentokone laskeutuu Münchenin kentälle, josta alkaa matkamme kohti Italian Dolomiitteja. Ensimmäinen etappi on Innsbruckissa, jossa vietämme käytännössä vain ensimmäisen yön. Ajamme maisemien vuoksi Inn-jokea myötäilevää tietä länttä kohti ja käännymme Ötztalin kohdalta etelään menevälle tielle aikomuksena ylittää Itävallan ja Italian välinen raja Timmelsjochin tai italialaisittain Passo Rombon huipun kautta. Ylitys maksaa henkilöautolta 16 euroa. Reitti on kuitenkin kaiken sen arvoinen. Italian puolella alkaa varsinainen serpentiini alas kohti laaksoa. Tie mutkittelee ja kestää oman aikansa, mutta maisemat ja kapea tie toinen toisiaan seuraavien kylien lomassa tekee reitistä ihastuttavan. Seuraava lyhyt etappi on Bolzanon kaupungissa italialaisen pastan parissa. Kaupunki vaikuttaa varsin mukavalta eikä liian suurelta.

Passo Rombo

Passo Rombolle vievän Strada stalen varrella katselemassa maisemia.

Passo Rombo

Bolzano

Bolzanon söpö pikkukaupunki vaikutti kovinkin italialaiselta tirolilaisuudesta huolimatta.

Bolzanosta jatkettaessa tielle numero 241 tunnelin jälkeen avautuu jopa hieman sademetsämäinen näky. Vuoren seinämät muodostavan melkein kuin kasvillisuuden peittämän vihertävän tunnelin, jossa kasveja roikkuu massoina ja vesi solisee kallion seinämistä. Tämä upea näky on nopeasti ohi enkä siis kerkeä ottaa kuvaa. Toisen yön vietämme Carezza kylässä.

Pieni Carezzan kylä on kuin jenkkielokuvan tyhjyyttään huutava kylä ilman ristin sielua. Tuntuu kuin kesäkuinen Karersee olisi nähnyt parhaat päivänsä ja ihmiset olisivat unohtaneet paikan olemassa olon. Kylä on käytännössä suljettu. Viimeistään talvella kylässä on toivottavasti enemmän hälinää. Meidän majatalomme Pension Simhild on kuitenkin upea kohde. Se sijaitsee kylän laidalla. Aivan talon vierässä on joukko harmaisiin pukeutuneita lehmiä, joiden kauloissa komistavat lehmänkellot. Lehmänkellojen kalinassa on jotakin huumaavaa. Ne toivottavat vierailijat tervetulleiksi. Pensionaatista on ripeästi taivallettaessa kymmenen minuutin kävelymatka ihailemaan Carezza-järveä, jota itse kutsuisin pikemminkin lammeksi. Järven vesi on upean turkoosia ja pohjan näkee helposti. Järvestä on uskomattomia kuvia netti pullollaan. Meidän kuvat eivät imartele järven kauneutta samalla tavalla sateisen sään ja järven pinnassa olevan siitepölyn takia.

Lago di Carezza

Ihailemassa Lago di Carezzan turkoosia vettä.

Carezzan hiihtokeskuksesta pääsee kapuamaan Roda de Vaelin (2806m) huipulle. Ainakin näin kesäkuun alussa hissit on suljettu, joten mikäli mielii huipulle, on tehtävä koko reissu patikoiden. Me päädyimme jättämään tämän väliin halusta huiputtaa Biz Boe ja osittain myös pilvisen sään takia. Huono tuurimme ja huonot sääolosuhteet jatkuu läpi päivän, sillä kakkosvaihtoehtommekin menee mönkään. Pääsemme Sass Pordoille kabiinin kuljettamana, mutta Biz Boen huipun näkymät jää tällä kertaa näkemättä. Vietämme seuraavat kaksi yötä Arabbassa, josta on mukava matka Corvaraan. Iltapäivän loppupuoliskolla päädymme käymään Val de Mezdi -kurun puolivälissä.

Sass Pordoin hissiasemalla

Gruppo del Sellan havainnolistavaa piirroskarttaa katselemassa.

Näkymä Arabbasta Sellan suuntaan

Näkymä Arabban hotellihuoneesta Sellan suuntaan.

Seuraavana päivänä Arabbassa heräämme lämpimään ja kirkkaaseen säähän. Via ferrata Brig. Tridentina Corvarassa on valintamme hieman matalamman korkeutensa takia. Onhan tämänkin korkein kohta yli 2500m. Reitti sisältää kolme ferrata-osuutta. Ensimmäinen ferrata toimii hyvänä lämmittelynä etenkin korkeanpaikankammoiselle. Toisella osuudella on jo enemmän tekemistä ja sitä kapuamme melkein reitin huipulle asti useamman tunnin. Onneksemme aurinko päättää helliä meitä, joten saamme nauttia kiipeämisen lisäksi myös lounaan ihanassa auringonpaisteessa. Huipulla tapaamme kaksi perässämme tullutta mukavaksi osoittautunutta italialaismiestä, joiden kanssa jatkamme reitin loppuun saakka. Auringonpaiste muuttuu mustiksi pihviksi yläpuolellamme tarjoten meille pienen raekuuron. Matka alas on oma haasteensa. Kun miehen alkavat asettaa omiin kenkiinsä lumirautoja, me amatöörit oivallamme lähteneemme matkaan hieman liian vähin varustein. Huipulta alas menevä reitti on jyrkkä ja lumenpeittämä. Lähdemme varovaisin askelin alaspäin miesten edessämme kysellen jatkuvasti olemmeko ok. Kieltämättä takaraivossa jyskyttää ajatus liukastumisesta ja luisumisesta suoraan jyrkännettä alas. Alun vaikeuksista selviydyttyämme tulee lyhyt ferrataosuus, jonka jälkeen luminen rinne jatkuu aiempaa helpompana. Rinnettä tarvotaan toista tuntia toisinaan jopa pyllymäkeä laskien. Tästä reitistä saamme märkien kenkien, sukkien ja takapuolen lisäksi huikean kokemuksen. Lumesta huolimatta kesäkuun alku on oiva aika kulkea Via ferratoja. Ruuhkista ei ole tietoakaan.

VF Via Brig. Tridentina

Elämän ensimmäistä via ferrataa kiipeämässä.

Lounas

Helppoa vuoristolounasta nauttimassa!

Valtsu ja italialaiset

Mahtavat italialaismiehet kanssamme Val Setus -kurussa.

Arabbassa vietettyjen päivien jälkeen yövymme muutaman yön  Cortinassa. Cortina on meidän kummankin suosikki yöpymistämme paikoista. Siellä on edes hiukan elämää tähän aikaan vuodesta. Toiseksi Via ferrataksi valikoituu vuonna 1964 merkitty Vf Michielli Strobel Cortinassa. Samoin kuin edellinen myös tämä on vaikeusasteeltaan 3B. Säätiedoitusten osittain pilvinen sää näyttäytyy meille täysin pilvisenä ja koko päivän kestävänä sateena. Säästä huolimatta päätämme kiivetä Punta Fiamesille 2300m korkeuteen. Haasteen tällä reitillä on jokseenkin huonot ferrata-merkit. Lisäksi tällä reitillä on sekä alussa että varsinkin lopussa melko v****maista jyrkkää pientä kiveä valuttavaa mäkeä. Valtsu onnistuu ennen ferratan alkua aiheuttamaan pienen kivivyöryn, kun suurehko kivi lipeää hänen altaan. Tämä ferrata alkaa kävelyosuudella, jota me kävelemmekin liian pitkään. Maasto muuttuu vaikeammaksi ja vaikeammaksi, joten alamme epäillä itseämme. Onneksi, sillä paluumatkalla huomaamme kiipeämisosuuden alun noin kymmenen metrin korkeudessa yläpuolellamme. Olisi pitänyt lukea topoa hieman tarkemmin :). Ensin on siis kiivettävä ilman varmistinta pieni matka. Itseäni tämä mietityttää, sillä todellinen matka tasanteelta alas voidaan mitata sadoissa metreissä. Kiipeäminen sujuu mukavasti. Hassua on se, kuinka sitä jokaisen jyrkänteen jälkeen odottaa olevansa huipulla. Nousu toisensa jälkeen on aina yksi seinämä jäjellä. Gore-Tex -takista huolimatta olen läpimärkä päästä jalkoihin, mutta liikkuessa sitä ei samalla tavalla huomaa. Olo huipulla on kuitenkin huipussaan. Matka alas ei ole mukavinta kulkureittiä. Jos edellisen ferratan alastulo tarvottiin lumessa niin nyt päästään nauttimaan hiukkasen suuremmasta sorakourusta. Kenkien tyhjentäminen kivistä on turhaa, sillä niitä kertyy jatkuvasti lisää. Päädytäänkin yhdessä tuumin lumen olleen heikosta varustuksesta huolimatta mukavampi vaihtoehto. Litimärkinä ja kuitenkin tyytyväisinä tehtyyn kierrokseen ajamme pikaisesti hotellin lämpimään suihkuun ja syömään herkullista pastaa. Dolomiittien upeissa maisemissa voisi viettää enemmänkin aikaan!

Pukemassa valjaita sekä Gore-Texiä

Punta Fiames toppi

Punta Fiamesin pilvisellä huipulla

-Janika

Kommentoi

Ainakin kolme syytä suunnata Pohjois-Italiaan…

Julkaistu: 05.6.2016

Kapea vuorenrinteitä mutkitteleva tie saattoi meidät illan hämärässä Innsbruckiin. Innsbruck valoloistossaan kimmelsi upeana toivottaen meidät tervetulleeksi ensimmäiseen yösijaamme. Tänään on hyvä jatkaa seikkailuja Italian puolella. Minulle tämä on ensimmäinen matkani Italian maaperälle mikäli ei lasketa mukaan varhaislapsuuttani, jolloin kuulemani mukaan poikkesimme purjehdusreissulla kyseisessä maassa. Päädyimme valitsemaan matkustusajankohdaksi kesäkuun alun, sillä Keski-ja Etelä-Eurooppalaisten lomasensongin aikaan ei houkuttanut lähteä seisomaan moottoriteiden ruuhkiin. Toiseksi Suomen heinäkuu ja elokuu ovat parasta aikaa nauttia kotimaan lämmöstä.

Odotan Italialta melko paljon. Viime vuosina matkamme ulkomaille on pääsääntöisesti kohdistunut Saksaan ja Itävaltaan, joiden ruokakulttuureista itse en ole ollut liiemmin innostunut. Vaikkakin hyvää ruokaa on ainakin toisinaan syöty. Italian matkaa odotan siis jo ruoan tähden.

Olemme kaikilla yhdessä tekemillämme matkoilla olleet enemmän tai vähemmän – oikeastaan enemmän – liikkeessä. Emme tälläkään reissulla aio tätä traditioksi muodostunutta matkustustapaa muuttaa. Aikomuksenamme on nähdä Dolomiittien upeaksi kutsuttu vuoristo monelta eri suunnalta ja huipulta. Kapuamme joitakin via ferratoja ja nautimme maisemista.

Lisäksi tarkoituksenamme on poiketa uppoavassa kaupungissa Venetsiassa. Venetsia on pakko nähdä, joten sinne ennen kuin on liian myöhäistä. Emme tokikaan ole kaikkea suunnitelleet. Olemme varanneet meno-paluu -lentoliput, vuokra-auton ja hotellit kahdeksi ensimmäiseksi yöksi ja siinä se. Tiedossa ei ole muita yöpaikkoja. Toivottavasti saamme nukkua katto pään päällä, sillä telttaa emme mukaamme pakanneet.

Hyvä ruoka, Dolomiitit ja Venetsia eivät ole ainoita syitä suunnata Pohjois-Italiaan. Nyt kannattaa antaa meille viime hetken vinkkejä, mikäli tiedätte jotakin erityistä ja näkemisen arvoista. Erityisesti jotakin, mitä ei löydy jokaisesta Italianopuksesta. Grazie mille!

-Janika

Kommentoi