Aikaa on, vaikka susia saareen soutaisi

Julkaistu: 28.3.2017

”Miten olisi ens viikonloppuna Iso-Syöte!?”, viestitteli Valtsu eräänä maanantaina työpaikaltaan. Noin 30. sekunnin ja muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen tokaisin: ”No piru soikoon. Mennään!”

Perjantaina työpäivän jälkeen yhdeksän tuntia Syötteelle ja sunnuntaina takaisin. En tiedä oliko se sulaa hulluutta vai yli-innokkuutta, mutta jopa viikonloppureisulla ehti mukavasti laskemaan muutaman päivän — lauantai pitkän ja sunnuntainakin sopivan pituisen. Jonkun mielestä autossa istuminen tuntitolkulla on järjetöntä, mutta jos oppii nauttimaan laskemisen ohella myös matkustamisesta, ei autolla ajaminen kaksistaan tunnu tylsältä. Meille automatkat ovat osa reissua, jossa fiilistellään tulevia matkoja ja pystytään mukavasti keskustelemaan kaikesta.

Hiihtoloman ja tulevan Norjan reissun välissä oli ikävästi kuuden viikon mittainen tauko, johon ei oltu suunniteltu minkäänlaista laskumatkaa. Syötteelle lähtemiseen vaikuttivat siis palava halu lumille, mutta myös uusien randoon sopivampien monojen sisäänajo.

Kivaa pyydaa

Topin pillowline

Emme tietystikään malttaneet oleskella ainoastaan Syötteellä vaan päätimme vielä kaiken kukkuraksi käväistä Rukan maastoissa skinnailemassa ja katselemassa löytyisikö jotakin uutta ja mielenkiintoista. Löytyihän sieltä, nimitäin Konttaisella emme olleet koskaan käyneet.

Maja kuusen alla

Skinnailua

Konttainen

Valtsu fiilistelee Konttaisella puuterilunta

Viikonlopun jälkeen saalina oli reilut 1750 ajokilometria, kaksi ihanaa päivää tuntureilla, nousuja ja laskuja Rukan ja Syötteen maastoissa, hotelli Pikku-Syötteeeseen tutustuminen, tunteja Kaunokirjallisuuden karvakuonoja Suplasta, viisi hiertymää. Kannatti siis tehdä!

Valtavaaran huipulla

Käykää myös seuraamassa meitä instagramissa ja facebookissa.

– Janika

Kommentoi

Olympialaisten hengessä kohti Tofanan huippua

Julkaistu: 14.3.2017

On vuosi 1956. Suomalaiset istuvat radioidensa ääressä jännittyneinä kuunnellen rätisevää lähetystä Cortina d’Ampezzon talviolympialaisista. Tunnelma on käsin kosketeltava. Suomi on tehnyt viime vuosina tuloaan mäenlaskun huipulle, mutta tänään kuin yllätteän kaikki neljä suomalaista on kymmenen parhaan joukossa. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä Suomi on tehnyt mäenlaskun historiaa kaksoisvoitollaan Antti Hyvärisen ja Aulis Kallakorven avustuksella. ”Tämä on mäenlaskijoiden ja Suomen kansan suuri päivä, suoranainen grande vittoria Finlandese”, säestää radioselostaja. Olympialaisten päätöslajin suomalaisvoiton huumassa Cortina d’Ampezzo vaikenee.

Mäkihypyn mitalien lisäksi Suomi voitti vuonna 1956 viisi muuta mitalia saaden kisoista yhteensä kolme kultaa, kolme hopeaa ja yhden prossimitalin. Ei ehkä ainoastaan suomalaismitalien ansioista, mutta ylipäänsä olympialaisten vuoksi Cortina tunnetaan maailmalla melko hyvin.

Talviolympialaisten jäänteitä voi edelleen nähdä Cortinan kaduilla rakennusten ja olympiarenkaiden muodossa. Mäkihyppytorni on hieman kauempana muutaman kilometrin päässä keskusta-alueesta, mutta muita olympianäyttämöitä pääsee ihastelemaan helpommin. Tofana, jonka korkeimmalle huipulle Tofana di Mezzolle (3244m) pääsee kolmen hissinousun voimin, on yksi Cortinaa ympäröivistä vuorirykelmistä. Vaikka Cortinasta puhuttaessa usein mainitaan ainoastaan Falorian hissiasema, sijaitsee myös Tofanan ala-asema käytännössä keskustassa. Tofanan hissiasemalle kuljettaessa ei voi olla törmäämättä vanhaan jäähalliin. Tokihan jäähalliin on tehty muutoksia vuoden 1956 jälkeen, mutta pohjana toimii sama puinen katsomorakennelma kuin yli 60 vuotta sitten.

Cortina`d'Ampezzo ja taustalla Tofana

Mikäli auto on ehdoton varuste matkanteossa, ei kannata huolestua, sillä Tofanan ala-aseman parkkipaikka on ilmainen hissilipun omaaville. Vielä tärkeämpänä asiana on vähäruuhkaisuus. Ainakaan arkena viikolla 8 ei tarvinnut kärsiä tungoksesta. Kellonajasta riippumatta parkkipaikalle sai autonsa mukavasti sijoituettua. Viikonloput voivat olla oma lukunsa.

Ala-asemalta noustessa ensimmäisellä hissillä kohti Col Druscien väliasemaa voi kuvitella, miltä on tuntunut kiitää kelkkaradalla kuin viimeistä päivää. Mikäli on vielä suurempi huimapää, voi fiilistellä olevansa Roger Mooren esittämä James Bond vuoden 1960 elokuvassa For Your Eyes Only. Vähänlumisen talven takia metsän siimeksessä puikkelehtiva puinen kelkkarata näyttäytyi ylväänä vuoren alarinteillä.

Col Druscien väliasemalla on mahdollisuus pohtia, millaisia rinteitä haluaa koluta tai vaihtoehtoisesto ottaa lasillinen raikasta Spritz Aperolia 1770 metrin korkeudessa. Kävimme katsastamassa sekä Pomedesin että Ra Vallesin mäet. Pocolin liepeillä olevalla sinisten rinteiden alueella emme laskeneet, mutta väristä päätellen sieltä löytyy helpompaa rinnettä lasketavaksi.

Pomedesin alue ylhäältä

Näkymä Ra Vallesin asemalta

Pomedesin puolella lähes kaikki rinteet ovat punaisia, joten ehkä aivan aloittelijalle ei tämä paikka ole omiaan. Näillä rinteillä laskiessa voi kuvitella olevansa vuoden 1956 olympialaisissa laskemassa pujottelua vanhaan tyyliin. Ra Vallesista löytyy sekä sinistä että punaista rinnettä ja mikä parasta sieltä pääsee jatkamaan kohti Tofanan huippua vain ja ainoastaan maisemia ihaillakseen. Rinne Ra Vallesista Col Druscien väliasemalle on musta, mikä tarkoittaa, että kokeneillikin laskijoille on viihdykettä ja jalat saa takuuvarmasti hapoille. Kaikki mustat rinteet Tofanan alueella on merkitty ”pista per sciatori esperti” -kyltein, mikä merkitsee rataa kokeneille hiihtäjille. En kyllä itsekään lähtisi näitä vasta-alkajien kanssa koluamaan.

Pista Olympia

Tofanan punaista

Jos laskeminen kyllästyttää ja Tofanan alueen olympiakohteet on nähty, voi tehdä retken ihastelemaan tuota legendaarista mäkihyppytornia eli italialaisittain trampolinoa. Tällöin on lähdettävä toiselle puolelle kaupunkia. Me tyydyimme katsastamaan hyppytornin auton ikkunoista jo viime kesänä.

– Janika ja Valtsu

Kommentoi

The Italian Job

Julkaistu: 07.3.2017

”Kyllästyykö tähän koskaan?” Tokaisi useita kymmeniä Euroopan laskettelukohteita kolunnut ystävämme katselessaan vuoristomaisemaa Ra Vallesin terassitasanteella. ”Tuskin!” Vastasin.

Jyrkkä aivan omaa laatuansa oleva Dolomiittien vuoristomaisema on houkuttanut ja koukuttanut monella tapaa. Suunnitelmat Dolomiiteille lähdöstä alkoivat viime keväänä (vai oliko se jo edellissyksynä) ja siitä lähtien olimme odottaneet tätä reissua. Vapaalasku- ja skitouringreittejä oli selailtu eri kirjoista niin, että tuntui kuin kyseiset laskut olisi laskettu useampaan kertaan. Säätiedotuksia oli seurattu kuin kuuta nousevaa ja oli ehditty myös odottaa lumen tuloa, jota ei ikävä kyllä koskaan satanut. Paitsi tietysti nyt loman jälkeen.

Hiihtoloman puuterilaskut jäivät vain haaveeksi, sillä tänä vuonna Cortinan seudulla on ollut kuivaa. Järkyttyneenä tokaisinkin: ”Täällähän on vähemmän lunta kuin viime kesänä”, muistellessani kesäkuun alun via ferrata retkeämme ja alastuloa pohjoispuolen kurua pitkin. Tätä laskureissua ja lunta odoteltuamme saimme huomata, että odottelu ei päättynyt lentokoneen noustua ilmaan. Italiassa pääsimme odottamaan vielä moneen kertaan.

Hotelli Fortezzassa

Ensimmäisen yön vietimme siskonpedissä upeassa linnahotellissa Fortezzan kylässä. Cortinassa meistä piti huolta majapaikkamme Villa Casanova, jonka nimi herätti hilpeyttä jo ennen reissua. Sanottakoon kuitenkin, että Casanovan suihku ei toiminut enää samaan tapaan kuin sen nuoruudessa, jonka takia peseytyminen ja erityisesti hiusten pesu tuotti omat haasteensa. Muuuutta kyllä sillä vesilirulla pystyi tulemaan toimeen. Ottaen kuitenkin huomioon talon sijainnin ja sopuhinnan, ei valittamiseen ollut aihetta.

Nyt kun on nähnyt Cortinan sekä kesä- että talvipuvussa, voi todeta kaupungin olevan fantastinen. Ravintoloita on yllin kyllin, eikä kauppoja kierteleväkään jää paitsiolle. Kaupungissa turkisladyt ja tavantallaajat kulkevat sulassa sovussa. Jokainen mahtuu sen kaduille, eikä tule sellainen olo, etteikö sopisi joukkoon. Vuorten syleilemässä mainion kokoisessa pienessä kaupungissa on kaikki tarpeellinen kävelymatkan päässä. Jopa Tofanan sekä Falorian laskualueille pääsee suoraan keskustasta (laskualueista tarkemmin seuraavissa blogipostauksessa).

Helmikuinen Cortina

 

Cortina illalla

Perinteistä itävaltalaistyylistä after ski -kulttuuria ei Cortinassa näkynyt. Italialaiset nauttivat sivistyneemmin dopo ski:n tunnelmasta. Löysimme kaupungista mainion pikku baarin, jossa tunnelma oli tosiaan italialainen viineineen ja pienine makupaloineen. Kaupunkilaiset ja turistit kävivät pistäytymässä pienessä baarissa lasillisella ja jatkoivat matkaansa. Erityisesti sen omistajapariskunta saa kiitosta lämpimästä vastaanotostaan. Heidän tapansa saada virailijat tuntemaan olonsa tervetulleiksi oli mieleenpainuvaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Tofana, Faloria – Monte Cristallon hiihtoalue ja Sella Ronda tuli koluttua viikon aikana. Valitettavasti Cinque Torri jäi näkemättä, sillä Valtsu sai harmiksemme selkänsä niin jumiin Sella Rondan reissusta, että tämä käveli kaksin kerroin loppumatkan eikä laskettelu onnistunut häneltä enää viimeisinä päivinä. Selästä johtuvan rauhallisen aamun jälkeen saimme raahattua viimein itsemme ja muutamat sukset Tofanalle vievälle hissille. Ajatuksena oli mennä nautiskelemaan auringosta, sillä pilvet olivat laskeutuneet kaupungin ylle ja ylempänä vuoristossa aurinko kuitenkin paistaa porotti täydeltä taivaalta.

Tofanan ala-asemalla nousimme hissiin hissipojan hätyytellessä takanani. Kiire oli, mutta se loppui melko nopeasti muuttuen odotteluksi. Useista ovien avaamisista ja uudelleen sulkemisista huolimatta hissi ei suostunut liikkumaan. Viimein hissi saatii pakotettua lähtemään, mutta matka pysähtyi ja koppi jäi killumaan viiden-kymmenen metrin päähän asemalta. Italialaiseen tyyliin tunnelma hississä oli niin riehakas, että jopa hissipoikaa alkoi ärsyttämään iloluoteiset lauluesitykset. Hetken päästä hissi hinattiin takaisin asemalle ja meidät käskettiin odotustilaan. Osa turisteista oli tähän mennessä nähnyt tarpeeksi italialaisen hissin toiminnasta ja päättivät jättää hissimatkan kokonaan tekemättä. Me odottelimme kiltisti yhden kierroksen tyhjänä menevää hissiä ja siirryimme seuraavalla auringonpaisteeseen.

Tofanan ala-asemalla odottelua

Sairastuvalla

Lähtöpäivää edeltävänä Valtsun selkä ei näyttänyt paranemisen merkkejä ja etenkin istuminen oli lähes mahdotonta, mikä tietysti huoletti useamman tunnin ajomatkan ja lennon takia. Sairaala tuntui ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Sairaalassa Valtsu pääsi nopeasti hoitoon, mutta siitä se odottelu alkoikin. Useamman tunnit ja useampien jatkuvasti vahvenevien lääkekokeilujen jälkeen kävely alkoi luonnistua hieman paremmin. Niimpä suuntasimme kaupungille hakemaan balsamicoa ja parmesaania tuliaisiksi kotipuoleen ja lähdimme valmistautumaan yölliseen ajomatkaan Villa Casanovan hellään huomaan.

Lentomme lähti aikaisin aamulla, joten saimme nukkua vain muutaman tunnin ennen herätystä. Uskomatonta kyllä matkalla Italiasta Muncheniin voi viideltä yöllä joutua seisomaan ruuhkassa, joten edes meidän varaamamme aika ei meinannut riittää. Lentokentällä pääsimme nimittäin uudestaan jonottamaan suksipussijonoon, jossa vietimme aikaa lähes tunnin ja siitä syystä olimme myöhästyä koneesta. Check-in:n jälkeen odottaminen loppui kuin seinään, sillä lennon lähtöön oli enää 15 minuuttia aikaa. Ohitimme silmämääräisesti arvioituna nelisenkymmentä turvaan jonottavaa ja onnistuimme kuin onnistuimmekin ehtimään koneeseen sopivasti muutamaa minuuttia ennen nousukiitoa.

Col Druscien kaljakiska

Valtsu laskee

Aurinko paistaa ja lasku maistuu

Keli vetää naaman virneeseen

-Janika

Kommentoi