Hämeen harjuilla hikoilemassa, Poronpolulla polkemassa

Julkaistu: 11.7.2018

Hämeen järviylängöillä Lopen kunnassa Räyskälän ilmailukeskuksen kupeessa kiemurtelee Poronpolku. Polku, joka toisille edustaa rauhoittumista ja rentouttavia patikkaretkiä ja toisille kuntoilumielessä tehtyjä pidempiä tai lyhyempiä reissuja, on juuri sopiva erilaisiin tarpeisiin. Sinne mahtuvat kaikki, sulassa sovussa, yhdessä tai yksin. Maastopyöräilyn yleistyessä yhä useampi on lähtenyt näille harjuisille seuduille myös polkemaan, muutenkin kuin Poronpolun polkaisu -tapahtuman aikaan.

Poronpolun historia alkoi vuonna 1967, jolloin järjestettiin kävelytapahtuma, jonka tarkoituksena oli kuntoliikunnan ja luonnon terveysvaikutusten yhdistäminen. Kaksi vuotta aikaisemmin samaiselle alueelle oli tuotu kymmenkunta poroa porojen keinoruokintaan liittyvän tutkimuksen varjolla. Tästä syystä Poronpulku sai nykyään tunnetun nimensä. Ja vaikka porot vuonna 1974 vietiin pois eikä sen jälkeen ole tulleet takaisin, päätettiin mielipidetiedustelussa nimi säilyttää ennallaan, ja hyvä niin. Nimi kertoo jotakin paikan historiasta.

Edellisiltana tehty suunnitelma Rautakoskentien itäpuolisen osuuden polkemisesta on käymässä toteen. Tarkoituksena on painaa menemään pisin Poronpolun reiteistä, vaikka vaihtoehtoja on kolmen kilometrin ja kahdenkymmenen kahdeksan väliltä useita. Seuraamme lähes koko matkan ”Poronpolku 28” kyltein merkittyä reittiä poiketen kerran käpypolulle, sillä samoilta kohdin menevä pyöräreitti kulkee tylsempää hiekkatietä pitkin.

Poronpolku on yksikertaisesti upea! Ehdottomasti yksi hienoimmista reiteistä, joita olemme Suomessa ajaneet. Henkeäsalpaavan kauniit maisemat muuttuvat matkan edetessä tarjoten jatkuvasti uutta katseltavaa. Nämä maisemat suorastaan pakottavat pysähtelemään. Yhtenä hetkenä näemme edessämme kauniin koivikon kuin suoraan kotimaisesta mustavalkoelokuvasta vanhoine rakennukseen ja toisena kulotetun mäenrinteen, jonka alaosasta mustuneet männyt ovat saaneet uutta puhtia metsänhoidon seurauksena.

Tsäk, tsäk, tsäk, tsäk… Korviin kantautuva tasaisesti säksättävä ääni saa huomioni. Yritän silmäillä puustoon, mutta en harmikseni löydä äänen tuottajaa. Joudun luovuttamaan, sillä en viitsi odotuttaa Valtsua pidempään.

Harjut ovat reitin haastavin osuus, mutta samalla sen suola. Harjujen päältä saa katsella upeaa metsä-, järvi tai suomaisemaa, mutta ennen upeita näköaloja reidet joutuvat koville, etenkin kun harjuja ilmestyy toinen toisensa jälkeen. Jopa muutamat kivikkokohdat harjujen kupeissa ovat poljettavia muutaman vuoden harrastaneelle. Harjujen lisäksi Poronpolun maastoa kuvaa kuivat ja kapeat hiekkapohjaiset neulasten peittämät polut, jotka saavat hymyn huulille nopeudessaan. Jokin Räyskälän maastoissa muistuttaa meitä  viime vuoden Syötteen reissusta.

Aivan viimeisillä kilometreillä palaamme samalle alussa kuljetulle osuudelle. Melkutin jää meiltä tällä kerralla ajamatta. Parkkipaikalla Valtsun kello näyttää kolmeakymmentä neljää. Olemme ajaneet reitin hieman alle neljässä tunnissa.

 

Huomioita:

  • Lossi on toiminnassa ainoastaan Poronpolun polkaisu -tapahtuman aikaan.
  • Luutalammilla on mainio evästaukopaikka. Se sijaitsee noin puolessa välissä pitkää reittiä.
  • Reitti on hyvin hoidettu luontoa kunnioittaen. Poluilla ei ole suuria kaatuneita puita, jonka takia täytyisi nousta pyörän selästä.
  • Junanvaunukahvila Cafe Lättis Pilpalassa vuokraa läskipyöriä lajista kiinnostuneille.

Toisinaan oli pakko taluttaakin

Harjut tekevät reitistä omalaatuisen ja kauniin.

Hiekkatieosuus

Luutalammin nuotiopaikka on puolivälissä matkaa.

Luutalammin tulentekopaikalla

Jyrkkiä mäkiä riittää Poronpolulla

Poronpolulla oli paljon nopeaa neulaspolkua.

Cafe Lättis Pilpalassa

 

Kommentoi

Kulttuurielämyksiä Helsingin ytimessä – vielä ehtii kokea

Julkaistu: 25.6.2018

Vapaakaupunki Kalasataman Suvilahdessa

Aurinko on laskemassa Sörnäisten kattojen taakse. Suvilahden vanha kaasutehdasalue rakennuksineen on rauhallinen toisin kuin festareiden aikaan. Kävellessämme aukealla kauempaa soiva heleä naisääni herättää kiinnostuksen. Lähempänä huomaan kontin ja ihmislauman. Pakko mennä katsomaan. Yllätykseksi musiikki pauhaa kontin suurista kaiuttimista ja kaksi dj:tä on ottanut vastuun musiikista. Tämän iltainen tapahtuma on Tropical Solstice.

Vielä kotiin tullessani mietin Suvilahden tapahtumaa. Vapaakaupungiksi nimetty konttikompleksi on kaikille avoin ja ilmainen tapahtumalue, jossa kuka tahansa voi järjestää tapahtuman joogasta punk:iin tai capoeirasta stand up -komiikkaan. Ilmeisesti tämän tarkoituksena on saada kaupunkilaiset itse tuottamaan kulttuuria ja viihtymään. Vapaakaupunkialue tapahtumineen on vielä auki noin kuukauden päivät.

Kalasatama

Suvilahden kaasukello

Vapaakaupunki -tapahtuma-alue

Sompasaaren Sompasauna

Kun kulkee Kalasatamasta aivan Sompasaaren kärkeen läpi rakennustyömaiden saapuu vähintäänkin erikoisen saunan luokse. Edessä on vartissa kyhätty muutaman neliön rakennelma, josta tupruaa savua. Tämänhetkinen sauna on kaikessa rähjäisyydessään mielenkiintoinen. Rakennus on koottu eri materiaaleja hyödyntäen. Sen joka sivulla roikkuu saunojien pyyhkeitä ja vaateparsia, sillä erillistä pukuhuonetta ei niemen nokassa ole. Eikä sitä ilmeisesti kaivatakaan.

Taustalla on uusi hirsirakenteinen, mutta vielä keskeneräinen hieman suurempi mahdollisesti tuleva saunarakennus. Sompasaunaa rakentavat ja kunnostavat vapaaehtoiset ilmeisesti pullorahoin ja lahjoituksin ja siksi sen rakentaminen on hidasta. Samasta syystä sauna käyttö ei maksa mitään. Ehkä sen salaisuus piileekin siinä, että sauna on kaikille ilmainen.

Molskis ja pieni kiljaisu kuuluvat suoraan mereen vievien rappujen alapäästä. Saunasta käydään peseytymässä muutaman metrin päässä meressä.

Se kuinka Sompasaunalle tulee käymää jää tulevaisuuden kerrottavaksi, koska aluksi luvatta rakennettu ja jonkun kerran jopa purettu sauna on saanut kaupungilta aikaa kesän 2018 loppuun. Mutta varmaa on, että tämä sauna on kokemisen arvoinen. Kuulemani mukaan jopa ulkomaisia vieraita viedään Sompasaunaan kokemaan todellista suomalaista saunakulttuuria.

Sompasaaren vielä rakentamaton alue.

Sompasauna

Kommentoi

Mikä saa arjen maistumaan brie-juustolle ja mansikalle?

Julkaistu: 14.6.2018

Aurinko paistaa ja on paistanut jo tovin. Tämä vaikuttaa poikkeukselliselta. Tai oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, onko siinä mitään poikkeuksellista. Säät vaihtelevat vuodesta toiseen eikä yksikään ole toisensa klooni. Mutta satanut on liian vähän, ja se taitaa olla poikkeuksellista mietin.

Astelen auringonlämmittämällä rantakalliolla ja saan mielenrauhan, vaikka töistä lähtiessäni tiesin, että seuraavana aamuna olisin taas kiinni normaalissa arjessa. Tiirat ja lokit ovat lisäksemme löytäneet paikalle nauttien lämpimistä tuulenpuuskista höyhenpuvullaan samalla, kun istumme Valtsun kanssa katsellen merelle ja syljeskellen kilpaa kirsikan siemeniä.

Tällä jaksan vielä viimeisen ja raskaimman viikon.

Auringonlasku ja meri

Riippumatto ja rento meininki

Miksi emme tee näin useammin, ihmettelen. Ei vaadi suuria ponnistuksia ja ihmeitä tai edes kovin paljoa aikaa, jotta voi lähteä, ottaa riippumattonsa mukaan ja kiinnittää sen upeinpaan paikkaan minkä kulkija matkallaan löytää. Tämä jos mikä saa arjen maistumaan brie-juuston ja mansikan täyttämälle croisantille tai vaniljajäätelön kruunaamalle raparpericrumblelle.

Virityspuuhia

Ilta-auringon paiste

Iltapala auringonlaskun aikaan

 

Kommentoi

Siivotaan Suomi, vaikka saari kerrallaan! -haaste

Julkaistu: 05.6.2018

Tänään 5.6 vietämme maailman ympäristöpäivää. Sen kunniaksi olen kehitellyt pienen haasteen.

EU:n viimeisin pyrkimys puuttua muovituotteiden valmistukseen kieltämällä muovisia pientuotteita kuten kertakäyttöruokailuvälineet, pillit ja erityisesti yhdeksänkymmentäluvun Suomessa suositut juomien sekoitustikut, on ollut viime viikkoina esille mediassa. Tuotteiden poiston taustalla on Euroopan rannoilta löytyvä muovijäte, joista 70% koostuu poistouhan alla olevista tuotteista. Nyt aletaan olemaan siinä pisteessä, että on ryhdyttävä toimintaan, joissa meriin päätyvälle muoviroskalle on syytä tehdäkin jotakin, ja tällaiset toimet ovat toivottavasti alkusysäys puhtaammalle luonnolle. Ja tärkein toimenpide on tietysti vähentää muovin käyttöä radikaalisti, mutta mitä voisimme tehdä jo luonnosta löytyvälle roskalle.

Niille viidelle valtamerissä seilaavalle jättimäiselle roskalautalle en pysty tarjoamaan ratkaisua. Ja vaikka suuri osa jätteestä tuleekin muualta kuin Suomesta, löytyy meidänkin rannoilta ja muualla luonnosta yllättävät määrät kaikenlaista roskaa. Toukokuun puolessa välissä olin melomassa Tampereella. Päädyimme melontakaveri Markon kanssa kiertämään Reuharinsaarta ympäri ja siivoamaan sieltä kaiken sinne kuulumattoman.

Kahlasimme saaren ympäri keräten sen rannoilta ja sisuksista järkyttävän määrän roskaa. Roskaa tuli kolme jätesäkillistä ja tämän lisäksi lukuisia suurempia roskia, joita emme laittaneet jätesäkkeihin turhaan viemään tilaa. Harmittaa jälkikäteen, etten ottanut kuvaa koko saaliista!

Roskien joukossa oli hautakynttilöitä, lukuisia muovi- tai jätesäkkejä, lasisia ja muovisia pulloja sekä alumiinitölkkejä, styrox-levy ja paljon pienempiä solumuovin palasia ympäri saarta, useita muovisia 5-30 litran kanistereita, aurauskeppi, erilaisia eväsruokien rasioita (sinappituubi, makkarapaketteja, kurkkusallaatin rasia, lastenruokatuubi…), veneen lepuuttaja, painekyllästettyä lautaa…, kaikkea mitä kuvitella saattaa ja vielä enemmän. Roskaa oli niin paljon, että vaikka paketoimme kajakin kelluvaksi roskalautaksi, emme saaneet kuljetettua yhdellä kerralla kaikkea pois saarelta. Oli palattava takaisin vielä toistamiseen roskasaaliin pariin, jotta kaikki ylimääräinen saatiin pois saarelta.

Haastankin kaikki luonnon ystävät toimiin siistimmän ympäristön puolesta. Vaikka ympäristön kannalta roskien siivoaminen on melko pieni toimenpide (kulutuksen vähentäminen yms. olisivat paljon vaikuttavampia asioita), uskon, että jokaisella teolla on merkitystä. Ehkä tämän avulla jokainen suomalainen voisi ottaa oppia meiltä ja sitä kautta arvostaa puhtaampaa luontoa  ja siistiä ympäristöä. Haasteena on siivota Suomi, sen saaret, rannat, metsämaisemat ja tienvarret.

Ota kuva muistoksi luonnon siistimisestä ja tägää #siivotaansuomi

Tämä muovipullo oli hetken jo viettänyt aikaansa luonnossa sammaleesta päätellen.

Pieni osa roskista kannettuna kajakin luo.

Roskat pois luonnosta!

Kommentoi

Miniseikkailuja lämpimissä kevätsäissä

Julkaistu: 27.5.2018

Koivunlehdet makuuhuoneen ikkunan edessä heiluvat lämpimässä kevättuulessa. Muistelen niiden kasvutarinaa, sillä kevät tuntui poikkeukselliselta myöhäisen ajankohtansa vuoksi. Ensin vaikutti, että lehdet eivät millään meinanneet aloittaa kevättä, mutta muutaman lämpimän päivän saattelemina ne kasvoivat täyteen kokoonsa kuin varkain. Tätä samaa vihreää ihmettä ihailen ääneen keväästä toiseen, ja se on saanut aikaan kutiavan halun lähteä retkelle nauttimaan luonnosta, eikä toukokuun aurinkoiset päivät ole sitä tippaakaan vähentäneet.

Valtsu oli varannut viikonlopun maastopyöräilylle, tapahtumaan johon minulla ei olisi ollut asiaa. Enkä aikonut jäädä kotiin nyhjöttämään, sillä halusin seikkailulle. Suurelle tai pienelle, sillä ei ollut väliä, kunhan saisin seikkailun. Niimpä otin edeltävänä perjantaina alkuillasta halvimman bussin kohti Tamperetta.

Samalla kun Valtsu seikkaili pyöränsä kanssa Messilässä, minun retkeni kohdistuivat helppoon luonnosta nauttimiseen. Keräsin metsäpolulta villivihanneksia. Nokkosista sekä luonnon omasta parsasta, maitohorsmasta, syntyi  helppoja lisukkeita savulohen seuraksi. Kuinka ihania herkkuja luonto tarjoaakaan myös tähän aikaan vuodesta!?

Ja koska toukokuiset säät olivat olleet erikoislämpimiä, uskaltauduin yrittämään itselleni jotain epätyypillistä. Illan alkaessa tehdä tuloaan pulahdin uimaan yleisen saunan laiturilta, vaikka yleensä en tähän aikaan ole valmis vielä uintihommiin luonnon vesissä. Yleiset saunat ovat taas viime vuosina tehneet tuloaan ja tuoden yhteiset saunahetket muoti-ilmiöksi. Tampereella saunakulttuuri tuntuu olevan askeleen edempänä, sillä yleisiä saunoja on joka nurkassa.

Vielä ennen auringonlaskua oli vielä pistettävä teltta pystyyn Näsijärven rannalle. Kepeä kevättuuli puhalsi sisään teltan etuseinän hyttysverkon lävitse tehden nukkumisesta helpompaa, vaikka laskeva ja nouseva aurinko sitä hieman häiritsikin. Halusin yön läpeensä ihailla punertavan oranssia taivaanrantaa. Viikonlopun miniseikkailun kruunasi vielä pieni sunnuntainen melontaretki.

Toukokuu on ollut upea ja olen valmis kesään!

Ps. Käyhän seuraamassa meidän instagram– ja facebook-sivuja. Näin näet ensitilassa, kun uusi blogikirjoitus on ilmestynyt.

Rentukat Näsijärven rannalla

Vanha kaiverrus

Auroingonlasku

Aamuyöllä ihailemassa auringon nousua

Kajakilla saareen

Kommentoi

Helvetinkoluun ja takaisin – suomaalaisten jäljillä

Julkaistu: 15.5.2018

Kauan kauan sitten Suomen alueella asui kansa, jota ympäröi valtavat määrät soita, niitä vetisiä hillan kyllästämiä maita. Nämä maan ja veden välitiloiksikin kutsutut kosteikot aiheuttivat pelkoa ja kuuluivat salamyhkäisyydessään kansantarustoihin erottamattomasti. Suot saattoivat toimia reittinä tuonpuoleiseen tai jumalille ja vainajille uhrattujen esineiden kätköpaikkoina. Vaikka toisaalta suomalmin ansiosta sitä hyödynnettiin rauta-aseiden ja -työkalujen valmistuksessa. Myöhemmin näitä erikoisessa maastossa eläviä ihmisiä alettiin kutsua suomaalaisiksi.

Tällaiseen tarinaan haluaisin uskoa. Että nimitys suomalaisista olisi syntynyt soisen maamme ansioista, ja ajan saatossa tipauttanut pois toisen a-kirjaimen lyhentäen nimen nykyisin tuntemaksemme. Suomi on nimittäin maailman soistunein maa tai ainakin se on ollut, sillä Suomen pinta-alasta noin 30% on ollut soiden peittämää. Jääkausi sai aikaan painanteita ja altaita, jotka ovat olleet otollisia soiden syntymiselle. Lisäksi Suomen ilmasto runsaine sateineen ja viileine ilmoineen on aina vaikuttanut veden haihtumisnopeuteen. Vettä siis sataa enemmän kuin haihtuu. Sen lisäksi, että suot ovat ainutlaatuisia ekosysteemejä, on niiden hyväksi kerrottava vielä niiden hiilidioksidin sitomiskykyky, mikä keventävää maapallon hiilikuormaa.

Suomaisemaa pitkospuilta

Kaatunut puu – kuin taideteos

Sammalmatto

Pitkospuilla

Tarina suomaalaisista sai tuulta alleen retkeillessäni tätini kanssa viime kesänä Helvetinjärvellä ja ihastellessamme sen lukuisia soita – korpia, rämeitä ja nevoja. Huomio kiinnittyi kasvillisuuteen rahkasammalmattoineen, veistosmaiseen kallan kukkaa muistuttavaan suovehkaan ja lukuisiin suopursuihin sekä tietysti myrskyn runtelemiin maastoihin. Matka taittui kätevästi pitkospuita ja polkuja tepastellessa tai matkantekoa helpottavia rappusia könytessä, sillä korkeuserot reitillä olivat melkoisia.

Kuten yleensä muutenkin, myös Helvetinjärven kansallispuistosta puhuttaessa suot jäävät helposti unholaan. Esiin nousevat useimmiten sen kuuluisat satoja miljoonia vuosia sitten syntyneet rotkolaaksot, jotka tietysti ansaitsevat huomionsa kaikessa upeudessaan. Matka Haukanhiedalta muutaman metriä leveälle ja Helvetinjärveen laskevalle Helvetinkolulle oli onnistunut ja aika kului kuin siivillä kansallispuiston luontoa ihmetellessä. Rotkon pohjalla seistessä tunsi väistämättä itsensä pieneksi, kun yläpuolella oli useampi kymmenen metriä kalliota.

Enää oli jäljellä retken paras osuus – eväät – ja tietysti matka takaisin lähtöpisteeseen. Päiväretken hyvänä puolena onkin superherkulliset eväät, joita jaksaa kantaa maastoon hiukan enemmänkin, vaikka useamman päivän patikoinnilla saisikin paremman kuvan koko kansallispuiston luonnosta ja voisi vaeltaa Seitsemiseen saakka. Ehkä sellaisellekin retkelle on aikansa ja paikkansa.

Helvetinjärvi

Raatteet ja muut soiden kukat ihastuttavat

Helvetinkolulla

Kommentoi

Aloittelijan opas maastopyöräilyyn

Julkaistu: 06.5.2018

Maastopyöräily on laaja käsite, mutta aloittelijan ei tarvitse vivahde-eroista tietää. Tärkeintä on innostus uuden lajin kokeiluun.

Alkuun pääsee helposti!

Maastopyöriä pääsee vuokraamaan jo useammasta paikasta. Pyöräparkit vuokraavat pyöriä ja erillisiä pyörävuokraamoja löytyy eri kaupunkien alueilta, joten kulkuneuvon löytää varmasti pyllyn alle.

Itse ostin maastopyörän, vaikken ollut koskaan kokeillut lajia. Rahat eivät kuitenkaan kuluneet uutuuteen, vaan ensimmäinen pyöräni oli vuoden 1999 Santa Cruzin rungolla ja tietysti uudemmilla osilla varustettu erittäin kevyt maasturi. Santa Cruzilla poljin muutaman vuoden ja vasta viime syksynä hankin uuden pyörän. Vanhan pyörän ostamisen etuna on huomattavasti halvempi hinta, jolloin pyörän hinnasta puhutaan sadoissa eikä tuhansissa euroissa. Käytettyjä pyöriä voi esimerkiksi etsiä fillaritori.com:sta. Käytettyä ostaessa kannattaa olla matkassa, joku joka ymmärtää edes hiukan pyöristä.

Mikäli on kiinnostunut uuden pyörän ostosta tai haluaa vain kokeilla, millaista uuden pyörän selässä ajaminen on, kannattaa suunnata erilaisiin testipäiviin ja vastaaviin tapahtumiin. Me kävimme Etelä-Suomessa järjestettävässä Bike Expo Fiskars -tapahtumassa, jossa pyöriä pääsi testaamaan maasto-olosuhteissa.

Opastusta – kuka neuvoo?

Helpoimmalla lajiin pääsee sisälle ohjattujen pyöräretkien avulla. Näissä voi saada tekniikkavinkkejä, jotka helpottavat ajamista poluilla. Ainakin Suomen latu on järjestänyt jo useamman vuoden ajan tapahtumia ja pyrkinyt edistämään maastopyöräilyä laajemmin ympäri Suomea kiertävällä kiertueella nimeltään MTB tutuksi. Tämän lisäksi useat Suomen ladun latuyhdistykset järjestävät ohjattuja maastopyöräilyn lajikokeiluja kauden aikana.

Lisäksi netistä löytyy helposti muidenkin toimijoiden tarjoamaa ohjattua maastopyöräilyä sekä kohtuuhintaisia maastopyöräilyn tekniikkaklinikoita. Näissä pääsee kehittämään omaa tekniikkaa pidemmälle ja saa takuu varmasti arvokkaita neuvoja ajamiseen maastossa. Etelä-Suomessa Fiskarsissa järjestetään kesän aikana useita taitoklinikoita, joista osa on myös aloittelijoille. Oulussa Rokua järjestää erilaisia maastopyöräilyn ajokoulupäiviä ja kursseja. Maksullisia tekniikkaopastuksia on varmasti myös muualla Suomessa, mutta tuossa muutama esimerkki.

Minä en ole vielä osallistunut yhdellekään ohjatulle retkelle tai tekniikkaklinikalle, mutta olen pälyillyt yhtä naisille suunnattua tapahtumaa, johon mahdollisesti osallistun. Olen sen sijaan ollut onnekas, koska ympärilläni on useita maastopyöräilystä innostuneita harrastelijoita, joiden mukana olen päässyt oppimaan uutta. Loppuen lopuksi kuitenkin toistot ovat se tärkein oppi eli ajamalla oppii!

Mihin mennä?

Ensimmäisenä ei välttämättä kannata suunnata haastavimpiin maastoihin. Lähimetsät on usein se järkevin vaihtoehto ja tietysti myös helpoin. Me Valtsun kanssa käymme tekemässä kuntolenkkiä lähimetsissä ja se toimii erittäin hyvin, ja aina oppii jotain uutta.

Maastopyöräilyreittejä voi löytää jälki.fimtbreitti.fi ja yksiraide.blogspot.fi -sivuilta (kahdesta viimeisestä löytyy myös videoita reiteiltä) sekä maastonmuotoja voi tutkia retkikartta.fi:stä. Mikäli omistaa navigointilaitteen tai -kellon pystyy niin Jäljestä, MTBreitistä kuin Yksiraiteen -sivuilta lataamaan gpx-tiedoston avuksi poluille.

Muuta tärkeää…

Maastopyöräretkille on hyvä ottaa mukaan vettä, välipalaa ja muutama korjaustarvike. Myös käsikartta voi joissakin tilanteissa olla hyvä olla matkassa. Pyöräilyyn menee äkkiä muutaman tunti ja hikoilu ilman vettä ei välttämättä ole mukavinta. Välipalaksi reppuun pakataan lähes aina lähimetsiinkin patukka jos toinenkin antamaan lisäenergiaa huonoihin hetkiin. Itse suosin myös lastenruokaosastolta löytyviä puurosmoothieita.

Koska pyörä saattaa tavalla tai toisella vaurioitua kesken ajon (sisäkumi saattaa puhjeta ja osat löystyä matkan teon aikana.) tai sitä täytyy muulla tavoin hieman huoltaa, reppuun kannattaa pakata myös muutama tarvike tällaisia tilanteita varten. Pieni pumppu, sisäkumi, muutama nippuside ja mahdollisesti jokunen työkalu. Kuusiokoloavaimella, pihdeillä ja henkilöstä riippuen renasraudoilla pärjää jo pitkälle työkalujen suhteen.

Lisää maastopyöräilyä blogissa:

Välipalat on tärkeitä!

Iskareihin ilmaa

Bermihommia

Parhaita ovat alamäet!

Slovenian upeita polkuja

1 kommentti

Japanisimulaattori ja muita huippuhetkiä Lofooteilla

Julkaistu: 18.4.2018

Tilastojen mukaan Lofooteilla ei ole satanut viimeiseen viikkoon ennen saapumistamme pääsiäistä edeltävällä viikolla. Viikon kohteessa ollut ranskalainen naapurimme vahvistaa huhun todeten: ”Lunta ei ole satanut hetkeen ja hiihtelyä on harrastettu aurinkoisessa säässä”. Mutta onneksemme  jo samana iltana alkaa satamaan, ja sadetta jatkuu koko puolitoista viikkoa. Iltapäivisin tai viimeistään iltaisin lumen tulo alkaa ja se jatkuu aina seuraavan aamuun, joilloin pilvet usein siirtyvät hieman taka-alalle. Voiko parempaa säätä enää toivoa – ei, väitän!

Ja vaikka lumisadepilvet olisivat asettuneet vuorten ylle, Lofooteilla säätilat vaihtevat päivän aikana silmän räpäyksessä. Yhdessä hetkessä vuorten ylle nouseva lumisadepilvi saa taivaan näyttämään sakean harmaalta eikä eteensä näe montaakaan metriä kun lunta sataa suurina rätteinä. Hetken odottelun jälkeen pilvet ovat jo siirtyneet härnäämään seuraavan vuoren lakea, ja aurinko pilkottaa valaisten vuorenrinteen juuri sopivaksi laskuun.

Säätiedotus lupaa lumisadetta koko päiväksi, joten laskeminen puurajan alapuolella on varteenotettava vaihtoehto, vaikka Lofootit eivät varsinaisesti huuda metsälaskupaikan mainetta. Aamulla lunta sataakin suurina hiutaleina alas taivaalta, kun joukkomme hiihtelee ylämäkeen kitukasvuisten koivujen lomassa. Tunnelma on kuin suoraan Japanin metsämaisemista. ”Me päästään laskemaan Japania!, huudahtaa joku vahvistaen metsässä leijailevan tunnelman ja jota edessä soliseva puro vielä todistaa.

Japanisimulaattori

Aurinko paistaa, vaikka oli luvattu koko päiväksi lumisadetta.

Puuterilaskuja Lofoottien japanisimulaattorissa

Vaikka lunta ei olekaan metritolkulla, on sitä aivan tarpeeksi pehmeisiin puuterilumikäännöksiin. Olemme varautuneet lumisateisiin, mutta ensimmäisen kerran ylös päästyämme aurinko on tullutkin esiin. Into piukassa kiipeämme neljästi mäen laelle ja laskemme alas toinen toistaan enemmän tai vähemmän kiljuen. Metsäkäännökset tuntuvat niin hyviltä, että päätämme lähteä seuraavana päivänä katsastamaan toisen koivikon, joka sekin saa sukkani vipattamaan monoissa.

Matkan kohokohdaksi nousee kuitenkin kiipeäminen Geitgallienin huipulle ja lasku alas. Tästä ovat kaikki yhtä mieltä. Vaikka sää on sen verran pilvinen, että huipun perinteikkäältä näköalapaikalta ei näe käytännössä mihinkään, korvaa ensimmäisten laskujälkien tekeminen kaiken vaivan ja viikon jäljiltä väsyneet jalat.

Lunta tulee, mutta tulkoon!

Geitgallien

Vaikka matkan tarkoitus on ollut päästä näkemään erilaisia laskupaikkoja ja laskea kauden viimeiset laskut, on Lofooteille tehty reissu myös paljon muuta. Kun ajattelen Lofootteja, mieleni hymyilee. Mahdollisesti pala kauneinta Norjaa, vaikka en montaakaan paikkaa ole vielä kierrellyt. Vuonot ja niiden välissä kuun mukaan nouseva ja laskeva merivesi. Saaristo pikkuisine kalastajakylineen, joissa pienemmät ja suuremmat purret odottelevat merille menoa kalasaaliin toivossa. Valtavat suoraan merestä kohoavat vuoret ylväinä ympärillä. En voi lakata ihailemasta tätä paikkaa.

Henningsvaerin kylä

Kalastajakylät ovat Lofoottien söpöjä yksityiskohtia.

Kommentoi

Kuivattua turskaa ja merimaisemia – Lofootit mielessä

Julkaistu: 13.4.2018

Kuivatun turskan tuoksu leijailee sieraimiin. En osaa paikantaa hajun suuntaa, mutta astellessamme iltalenkillä rannan tuntumassa valtavat kalankuivatustelineet ottavat hallintaansa koko maiseman. Omaa nenääni haju ei hivele ja roikkuvien kalan päiden kohdalla se voimistuu entisestään. ”Olisikohan kalan ulkokuivaaminen kielletty näissä olosuhteissa, joissa kuka tahansa voisi hypistellä kalanraatoja, jos Norja olisi Eu:n jäsen?”, pohdimme. Illan hämärtyessä ja auringon laskiessa meren taa kalastusalukset toinen toisensa perään lähtevät satamasta ohittaen meidän tuota pikaa. Harmittaa, etten ehdi ottaa kuvaa suloisesta keltaisesta laivasta ja sen lyhyen pulleasta muodosta. Paatti näyttää aivan kuin olisi jostakin lastenohjelmasta.

Aallonmurtajan päässä meitä, ja työhön lähteneitä kalastajia, odottelee ”Fiskerkona” eli kalastajan vaimo Per Ung vilkuttaen ja toivottaen turvallista matkaa maailman merille. Tämän kertaisen Lofoottien matkan agendana ei ole kuitenkaan merimatkat, vaikka legendaarinen Hurtigruten ristely pitkin rannikkoa ja upeimpia vuonoja seilaten voisi olla näkemisen arvoinen. Tai valasretket, joissa kaskelotit, miekkavalaat ja muut merten suuret nisäkkäät uiskentelvat kuvaushaluisten turistien ympärillä. Toisaalta eiväthän tunnetuimmat Lofoottien vetonaulat ole kylläkään niitä kaikkein luontoystävällisimpiä edes.

Henkeäsalpaavien merimaisemien katseluun riittää suksipari nousukarvoineen tai lumikengät sekä muutama tunti aikaa. Lisäksi saattaa tarvita vielä hitusen onnea, jotta maisema ei olisi utuisen harmaa. Toisaalta vaikka taivas näyttäisi harmaalta aamulla, voi se muutamaa tuntia myöhemmin olla huomattavasti parempi tai vaikka taivas olisi kirkas, saattaa mustat pilvet ilmestyä kuin tyhjästä kesken kaiken.

Vaikka hieman alle 600 metrin korkuisen Hellostindenin ei ole mäennyppylöistä suurimpia, on sen kipuaminen matkana upeine maisemine jo itsessään hieno – maisema, jossa sinisen ja valkoisen sävyt ovat kilpasilla vuoren rinteillä, merellä ja taivaalla. Ripauksen valokuvauksellisuutta ja jännitystä tuo mereltä hitaasti, mutta varmasti vyöryävä lumisaderintama. Seinämä, joka pistää askeliin ripeyttä ja jota ennen toivoo pääsevänsä laskemaan alas.

Kaikessa komeudessaan Lofoottien merimaisemat ihastuttavat katsoi niitä sitten mistä suunnasta tahansa.

Svolvaer

Turska kuivuu kuivassa talvi-ilmassa

Kalamiehen vaimo Per Ung

Hellostinden – viimeinen laskupäivä

Iloiset hiihtelijät matkalla Hellostindenin huipulle

Rantoja Lofooteilla riittää

Kommentoi

Yö kuusten katveessa

Julkaistu: 06.4.2018

Kuusten suojissa

vihreiden oksien katveessa.

Uinuu kolme kulkijaa

kolme talven matkaajaa.

Toisillensa toivottaa

yötä rauhaisaa.

 

Jännityksen suorastaan maistaa. ”Jos heräätte yöllä ja kapuatte telttaan jatkamaan unianne, herättäkään sitten minut. En halua jäädä yksin tänne.”, yritän saada unikaverini vakuuttamaan. Pakko myöntää, että yksin ulkona nukkuminen jännittää, vaikka järjellä ajateltuna se on hölmöä.

Olisiko tähän vaivaan vanhan kansan loitsuista apua? Ainakin taivasalla nukkumisen rituaaleihin on aikoinaan kuulunut nuotiotulen kiertäminen kolmesti palava oksa kädessä. Näin pedot, maahiset ja muu tuon puoleisen väki ei tule häiritsemään yörauhaa. Mutta nuotion sytyttäminen kuusikon keskelle olisi ennemminkin hengenvaarallista, ja enpä taida menninkäisiin uskoa. Ei toimi!

Toisaalta rauhallista yötä kaipaava taivaan kannen alla nukkuva voisi ennen nukkumaan menoaan tiedustella kohteliaasti yöpymissijaa metsänväeltä. Linnun rapina enteilee hyvää paikkaa, vanhan kansa tietää. Erinomainen paikka on, jos orava viilettää ohitse. Mutta mitä jos metsänväki ei suokaan minun nukkua kuusen alla? Tätä riskiä en tahdo ottaa, joten loitsut taidan unohtaa. Jälkikäteen kuitenkin kuulen, että saman kuusen alta on nähty tulevan ilvesperhe. Ehkä hekin ovat viettäneet lepohetkiä kuusen helmassa ja ovat loitsineet sen avulla tämän kuusen alle loppuiäksi makoisat unet.

Ainakin vieressä nukkuvat tuhisevat siinä määrin, että jotain taikaa kuusen alla luulisi olevan. Lumihiutaleet leijailevat hiljaa kasvoilleni kutittaen poskipäitäni. Pian vaivun itsekin uneen.

Yöpymäkuusikko

Nuotiletut

Kuusten alla nukuttiin

Naama virneessä hyvin nukutun yön jälkeen

Nuotiokahvit ja teet

 

2 kommenttia