Ilahuttava päiväretki

Julkaistu: 31.12.2016

En olisi hevillä uskonut, että päivästä tulisi tällainen. Uskoimme lähtevämme tavalliselle skinnailureissulle meille tuntemattomalle Soutajalle. Ajattelimme hieman käydä tutkailemassa, millaisia laskulinjoja tällä vaaralla on. Onnistuimme kyllä saamaan retkikartan katselua paremman kuvan vaararyppäästä, mutta päivä yllätti meidät totisesti.

Ensimmäinen nousu ja lasku menivät omalla painollaan. Tuuli yltyi ja lunta alkoi tupruttaa taivaan täydeltä. Tunnelma oli talvisen eloisa. Ranta-Soutaja oli selätetty nopeasti ja matkamme jatkui itse Soutajaa kohti.

Skinnailua Soutajalla

Jostakin kaukaa alkoi kuulua ensin outoa surinaa, jolloin Valtsu nosti katseensa ja tähyili taivaalle. Oman kuvauskopterin toivossa hän tunnisti äänen vähääkään miettimättä. Hetken kuluttua surinan lisäksi kuului jatkuvasti kovenevaa ilakointia. Riemun kiljahduksien lähde selvisi, kun skinnailimme lähemmäs. Joukko miehiä ja naisia oli testailemassa snow surfeja Lucky Ranchin opastuksella.

Lumisurffausta

Kodalla

Jutellessamme porukan kanssa Valtsulle tarjoutui tilaisuus päästä testaamaan Ilahu Boardsin lautoja käytännössä. Kodalla Valtsu heitti mononsa nurkkaan, laittoi ylisuuret lainakengät jalkoihinsa ja nappasi snow surffin kainaloonsa. Lumella surffailu oli kevyttä, mutta vauhti tuntui kovemmalta kuin suksien tai laudan kanssa pelatessa. Ilahun ajatuksena on pitää hauskaa luonnossa ja siltä se totisesti näytti. Ensi kerralla täytyy itsekin päästä kokeilemaan oikein toden teolla tuota lajia.

Ilahtumista havaittavissa!

Taivalsimme takaisin autolle hymyt kasvoillamme. Aamulla mökiltä lähtiessään ei voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan.

Hämärälaskun jälkeen

– Janika

Kommentoi

Unohdetaan kiire ja nautitaan!

Julkaistu: 21.12.2016

Usein laskureissuilla huomaa kiirehtivänsä. Sitä tahtoo ehtiä kaiken samalla reisulla. Aamulla herätään ”kukonlaulun aikaan”, jotta saa ahdettua naamariin puurot ja muut aamupöperöt, ja jotta ollaan sopivaan aikaan pelipaikoilla. Tästä sitten edetään edellisen illan suunnitelmien mukaisesti takamaastoihin, lähioffareille tai viettämään rinnepäivää, mutta suunnitelman mukaisesti ja mahdollisimman paljon. Hissien sulkemisaikaan tai afterskin jälkeen voi sitten könytä takaisin mökkiin. Näin jatkuu koko viikko kunnes koittaa kotiinlähdön aika.

Ehkä useampi viikko yhtäjaksoisesti Pyhällä saa tämän parivaljakon rauhoittumaan. Voisi kuvitella, että sykkiminen jää hieman vähemmälle. Aamut voi halutessaan ottaa rennommin eikä päivän laskusaldon tarvitse näyttää huikeita lukuja. Sitä paitsi eihän se aurinkokaan näyttäydy kuin muutaman tunnin päivässä.

Isokuru

Ensimmäiset päivät Pyhällä ovat kuluneet lumen ja paikkojen tutkimisessa, vaikka paikkana tämä on hyvinkin tuttu entuudestaan. On ollut kiinnostavaa katsella, kuinka paljon lunta on tullut ja miten se on kertynyt eri paikkoihin. Valitettavasti tiistain sateinen päivä muutti koko lumitilanteen toisenlaiseksi, vaikka ei se kehuttava aiemminkaan ollut.

Sunnuntaina teimme reissun Oravalammelle. Vaikka lumi ei tehnyt meihin monessakaan kohtaa vaikutusta, oli sää aivan upea ja teki retkestä arvokkaan. Lyhyt vailoisa aika oli täydellistä. Ei mahtavaan päivää välttämättä vaadita upeita laskuja. Upea sää ja retkeilymieli voivat toisinaan riittää.

Kovan tuulen vuoksi alkuperäinen suunnitelmamme kiertää kakkoselle Karhunjuomalammen kautta vaihtui, koska huipulle vievä kuomuhissi ei ollut käytössä aamulla. Niimpä lähdimme skinnailemaan tuttua retkeilyreittiä Isokuruun, josta jatkoimme ylös Kakkoselle. Kakkosta alas ja ylös kulki edellisten päivien jälkiä, joista valitsimme yhdet helpottaaksemme omaa matkaamme. Huipulla upea auringon värjäämä taivas vei hetkeksi huomiomme ennen kuin pääsimme jatkamaan skinnailua toista huippua kohti.

Auringon ihmettelyä

Lasku Oravalammelle ei tosiaan ollut kummoinen. Vähäinen, mutta raskas lumi sai miedät hetkeksi harmistuneiksi. Tätäkö tämä on koko kolme viikkoa? Oravalammella harmi laantui makkaroita paistellessa ja fiilistellessä luonnon keskellä. Takaisin skinnailtiin kesäretkeilyreittiä pitkin Pyhän keskukseen.

Halkoa peliin

Oravalammen laavulla

Alkureissulla ei tosiaankaan olla menty pää kolmantena jalkana ja hyvä niin!

– Janika

Kommentoi

Itsenäinen laskija puuterin perässä

Julkaistu: 07.12.2016

Ajatukset toiveikkaina, luottamatta liikaa ja pelkäämällä pahinta! Eihän sitä voi tietää onko pohjat tarpeeksi hyvät ja tuleeko sitä hötöä tarpeeksi taivaalta, mutta kyllä kekseliäs ihminen tilanteen tavalla tai toisella ratkaisee. Eikö?

Perjantai kului autossa peppua puudutellessa, mutta lauantaina olimme tositoimissa valmiina surffaamaan puuterilumessa. Kävin jopa huollattamassa sukset priimakuntoon, jotta ne saisivat tämän kauden aikana uudet erilaiset kuviot pohjiinsa ja kantteihinsa mahdollisesti jo näillä kauden ensimmäisillä offarilaskuilla Rukalla.

Puuterin etsintä alkoi ujosti aivan rinteiden viereisistä metsiköistä siirtyen hieman kauemmas. Itsenäisyyspäivää kunnioittaen vietimme aikaamme itsenäisinä omissa oloissamme skinnaillen suljettuina olevia rinteitä ja niitä alas kurvaillen. Rinteiden pohjat olivat kunnossa, mutta päällä oli niin ihanan pehmeää ja kevyttä valkeaa kultaa. Ilo on löydettävä sieltä, missä sitä tarjotaan!

Etsivä löytää, kuten sanonta kuuluu. Ei pyyda avaamattomiin rinteisiin loppunut. Paikka paikoin lunta oli jopa polviin saakka. Ei laskujen pituudet päätä huimannut, mutta fiilikseen pääsi.

Mustavalkoinen

Auringonlasku

– Janika & Valtsu

Kommentoi

Lumiturvallisuutta kauden alkuun

Julkaistu: 20.11.2016

Näin ne säät ovat vaihtuneet taas viimevuosien näkökulmasta perinteisimpiin Etelä-Suomen säihin. Harmaa taivas ja räntäsateen yhdistelmä saivat sunnuntaikulkijat varmastikin hyppimään riemusta. Sää ei kuitenkaan meitä häirinnyt, sillä Scandinavian Outdoorstoressa pidettävälle Ape Majavan lumiturvakurssille oli onnistuttu luomaan lämmin tunnelma.

Vaikka vuosi sitten marraskuussa olimme Jarkko Henttosen lumiturvaluennolla, jossa käytiin melko perusteellisesti ja järjestelmällisesti lumiturva-asioita, oli Majavan luento oli hyvää kertausta aiheeseen. Kurssi toimi myös mukavana ”jatkokurssina”, jossa päästiin katselemaan hyviä kuvia ja tutkimaan niiden avulla, kuinka alueesta voidaan jo silmämääräisesti tehdä useita johtopäätöksiä lumiturvallisuuden osalta.

Ape kouluttaa

Ulkona käytiin pienimuotoinen tutustuminen piipparin käyttöön, joka jäi vähälumisuuden ja lyhyen ajan vuoksi tyngäksi. Tämä oli kuitenkin oiva tilaisuus ja hyvä tutustuminen välineeseen niille, joilla ei aiempaa piipparinkäyttöharjoitusta ole.

Kertaus on opintojen äiti, kuten sananlasku sanoo. Ennen laskukauden kunnollista alkamista onkin hyvä päästä kertaamaan lumiturva-asioita. Muutoinkin Majavan tyyli puhua ja pitää kurssia oli hyvin luonnollinen.

Lumiturvakurssi järjestetään Vapaalaskufestareiden kaverina eri puolilla Suomea pääsääntöisesti marraskuussa. Lisää tietoa vapaalasku.com -sivustolla.

-Janika ja Valtsu

 

Kommentoi

Kausi korkattu

Julkaistu: 15.11.2016

Lunta on satanut kiitettävästi viime viikkoina ja olemme päässeet nauttimaan eteläisessä Suomessa pitkästä aikaa lumesta näin varhain. Se märkä ja pimeä marraskuinen sää on ollut ainakin hetken aikaa poissa.

Maassa oleva lumi ja reilu viikontakaiset Vapaalaskufestarit saivat jo täpinöissään olevan mielen kurvailemaan pitkin lumenhohtoista maisemaa. Viikonloppuna kolme päivää Rukalla monot jalassa helpotti kummasti, vaikka jo samalla reissulla syntyi uusi idea kolmen viikon päähän toteutettavaksi.

Hotellin aamupalalla oli kiva katsella maisemia

Aurinko maalasi maisemat upeaksi

Marraskuun alku on kaikin puolin täydellinen aika aloittaa laskukausi. On parasta päästä fiilistelemään ja tunnustelemaan suksien päällä olemista kuukausien jälkeen mahdollisimman aikaisin, vaikka ne sukset eivät minttikunnossa olisikaan. Edes pyöristyneet kantit ja luistoa vaativa pohja eivät päässeet laskemaan huumaavaa fiilistä. Nähtävästi kauden aloituksen ajankohdasta Pipo silmillä ja Huipulla tuulee -blogien kirjoittajat ovat samoilla linjoilla, sillä Lumipallon blogaajat ovat viettäneet viikonloppujaan pitkin pohjoista Suomea.

Rukan masto

Lumimäärältään hieman synkemmän vuoden takaisen avajaisviikonloppun jälkeen tämän kauden aloitus tuntui melko luksukselta. Erona viime vuoteen oli rinteiden määrä, kiitos lämpimän syksyn. Kun viime vuonna rinteitä oli avoinna hurjat kaksi, oli tämä vuosi viisi kertaa parempi. Ehkäpä palkintona viime vuoden kurjasta syksystä luontoäiti päätti hyvitellä ja tarjosi viikonlopulle kirpakkaa pakkasta, upeita auringonlaskuja ja sinistä taivasta. Reilussa kymmenessä pakkasasteessa oli mukava viilettää pitkin mäkiä, vaikka pitihän sitä hieman muistella, kuinka paljon sitä toppausta kuoritakin alle laittaa. Mielessä oli selkeämpänä viime talven randovaatetus.

Valtsu tikkaa eturinnettä

Itse en voi kutsua kauden ensilaskua koskaan hehkeäksi suoritukseksi. Olo on enemmänkin kuin pyryharakalla tai vastasyntyneellä vasikalla, mutta seuraavat laskut tuntuvat toinen toistaan paremmilta ja alkavat sujua entiseen malliinsa. Sitä pitää totutella suksien päälle uudestaan. Tuntuma suksiin ei kuitenkaan koskaan laske tunnelmaa, mikä on se tärkein.

Tykkisumussa

Näin se kausi alkoi, ei valittamista! Odotan tulevia laskuja ja laskureissuja kuin kuuta nousevaa.

-Janika

2 kommenttia

Vapaalaskija – Friditus Skier, Suomen paras lyhäri?

Julkaistu: 25.10.2016

Vuoden parasta vapaalaskuaiheista lyhytelokuvaa etsitään jälleen Relaa.com:ssa. Päätimme ottaa osaa tuohon kilpailuun. Viisi parasta lyhäriä pääsee finaaliin ja ne esitetään Vapaalaskuiltamien valkokankaalla Vanhalla ylioppilastalolla 4.11.2016.

Saanen esitellä ehdokkaamme Suomen parhaaksi lyhäriksi, Vapaalaskija – Friditus Skier. Kaikki joukoin äänestämään, jotta humoristinen, mutta kantaaottava luontodokumenttimme pääsee jatkoon kisaamaan Suomen parhaan lyhärin tittelistä.

Tässä linkki elokuvaamme Vapaalaskija – Friditus Skier (numerolla 6).

Äänestämään, mars!

 

screenshot 1

screenshot 2

screenshot 3

-Janika

Kommentoi

Skinnausta Kuorinkikurussa

Ei se päämäärä, vaan se matka! Matka Kultakerolta Huttujärvelle

Julkaistu: 10.10.2016

Lumi on hiljaisuus. Se on pimeyden morsian, joka tuo valoa talven kulkijalle. Lumen puhtoinen harso peittää alleen maan harmaan ja antaa mahdollisuuden. Mahdollisuuden kokea vapauden ja mahdollisuuden tuntea kuuluvansa osaksi luontoa. Ehkä tässä on se talven taika ja tätä taikaa väritetään suksien päältä, jotta lumi tuntuu entistä paremmalta.

Pyhätunturit

Usein näin talven korvilla tulee muisteltua lämmöllä edellistalvea. Mietittyä niitä noin kolmeakymmentä laskupäivää, joita tuli vietettyä viime talvena pääosin pohjoisen tuntureilla. Samalla ajatukset siirtyvät vielä vahvemmin tulevaan.

Palatakseni kuitenkin vielä hetkeksi viime talveen. Vietimme kolme yötä Huttujärven vuokratuvalla, josta teimme pieniä päiväretkiä lähituntureille. Laskeminen tietenkin oli siistiä, mutta vielä paremmin on jäänyt mieleen kohteeseen skinnaaminen, aivan liian painavat rinkat, rakkulat kantapäissä, poromies ja luonto.

Matka alkaa

Kulkeminen vuokratuvalle Kultakeron huipulta oli työpäivän pituinen reissu kaikkine taukoineen. Se menimmekö suorinta tai nopeinta reittiä, ei varmaankaan ole relevantti kysymys. Pääasia että menimme! Ei se päämäärä, vaan matka.

Oppitunti numero 1: Syö, vaikka ei ole nälkä! Olimme edenneet jotakuinkin neljä kilometria lähtöpisteestä. Minä, jolle nälän tunne ei kovinkaan usein saa kiukun oireita esiin, olin väsymyksestä ja nälästä hyvinkin vit****tunut skinnaillessa Kuorinkikurun viimeisiä metrejä. Eikä kurun alas-ylös kumpuileva maasto tehnyt siitä yhtään helpompaa. Jälkiviisaana voisi todeta, että syöminen ennen kuruun skinnailua olisi ollut hyvä veto ja antanut lisää puhtia.

Evästauolla

Oppitunti numero 2: Painava rinkka on liian painava rinkka kilometrien skinnailun jälkeen! Kurun lopussa pitämämme evästauon jälkeen olin kuin uusi ihminen ja jaksoin jatkaa skinnailua uudella sinnikkyydellä kohti vuokratupaa. Aamusta asti satanut lumi alkoi näyttää kauniimmalta rauhoittuessaan. Lumi valui enää hiljalleen kohti maata. Naava roikkui lumen paljastamista kuusista ja luonto esitteli sulojaan. Harmikseni rinkka alkoi tuntua selässä liian painavalta ja vaikka kuinka asettelin, ei se juurikaan paremmaksi muuttunut. Kirosin ja yritin keksiä, mitä olisi pitänyt jättää pois.

Valtsu

Puiden lomassa lumistaa metsää hiihdellessä vastaamme jolkotteli poroja ja pian löysimmekin poromiesten hyvinkin mutkaisen kelkkaladun. Mutkista ja lisäkilometreista huolimatta kovempi pinta sai suksen luistamaan mukavammin ja päädyimme menemään loppumatkan ajorataa pitkin. Poroille tarkoitettu heinää oli vähän väliä reitin varrella. Aikamme skinnailtuamme, takaa alkoi kuulua moottorikelkan pörisevä ääni paikantaessa meidät muutamassa sekunnissa. Kiireessä loikkasimme ketterästi kuin jänöt sivuun ja seuraavien minuuttien aikana saatoimme nähdä eräänlaista Lapin taikaa.

Oppitunti numero 3: Luotathan! Elävimpänä reissulta mieleeni on jäänyt laphin murretta vääntävä poromies, tuo lumisten metsien enkeli, joka ystävällisesti tarjoutui viemään rinkkamme ”enää” nelisen kilometrin päähän vuokramökille. Siinä vaiheessa selkäni huusi hallelujaa, enkä edes harkinnut jättäväni tarjousta vaan riuhtaisin rinkkani selästäni ja työnsin sen rekeen. Suuri hymy kasvoillani vilkutin poromiehelle ja aloin kyselemään Valtterilta, miksi ihmeessä hän ei pistänyt rinkkaansa rekeen. Sain epämääräisen selityksen hänen luottamuspulastaan ihmisiä kohtaan, ja tätä luottamuspulaa hän katuikin myöhemmin rakkulat jaloissa hiihtäessään.

Rinkka poromiehen matkassa

Ja kun vihdoin saavuimme kelonharmaan pienen mökin pihapiiriin, näin sinertävän rinkkani toivottavan meidät tervetulleiksi kelkanjälkien saattelemana. Eikun mökin ja saunan lämmitykseen! Tuntien lämmittämisen jälkeen mökki alkoi vihdoin tuntua mukavalta oleskella.

Huttutupa

Huttutupa

-Janika

Kommentoi

Maastopyöräillen Paloheinässä

Julkaistu: 13.9.2016

Syksy tekee tuloaan. Tänään automme suuntasi Paloheinään aurinkoisen syysilman saattelemana. Eihän se välttämättä ollut järkevin ratkaisu lähteä aiheuttamaan lisätungosta pääkaupunkiseudun valtaväylille iltapäiväruuhkan aikaan, mutta toisaalta sain nauttia Valtsun rytmikkäästä kiroamisesta auton madellessa pitkin Kehä 1:stä. Täytyy kuitenkin sanoa, että onneksi ensimmäinen vaihtoehtomme Fiskars jätettiin suosiolla toiseen kertaan myöhäisen ajankohdan vuoksi.

Paloheinä MTB 13.9

Paloheinä MTB 13.9

Vaikka matka pääkallopaikalle kestikin, oli parkkipaikalta vain pieni luikaus metsänreunaan. Muutama polkaisu ja ryhmämme jo rymisteli poluilla. Tai no, Valtsu ja juuri Kebnekaisen reissulta kotiutunut Vantaan Viikinki polkivat minkä jaloistaan pääsivät minun ja hänen vaaleaverikkönsä tullessa perässä minkä uskalsimme.

Paloheinä MTB 13.9

Reitti alkoi nopeasti edettävällä merkityllä luontopolulla, jossa pitkospuita vilisi toinen toisensa perään. Tasapainoharjoittelua parhaimmillaan! Matka eteni joutuisasti selkeillä sora- ja metsäpoluilla, eikä tarvinnut kuin kerran palata takaisin polun jäädessä tyngäksi. Toisinaan juurakkoisessa ja kivikkoisessa maastossa pääsi harrastamaan myös teknisempää kikkailua.

Silvolan tekojärvelle päin kuljettaessa ajoimme pitkän pätkän hiekkatietä, sillä erehdyimme käyttämään tekojärven länsipuolta. Olisi kannattanut pysytellä etelä-kaakkois puolella, jossa reittejä tuntui löytyvän enemmän. Tällä takaisin Paloheinään päin vievällä polulla pääsi laskemaan endurotyyppistä kruisailua mäeltä alas.

Paloheinä MTB 13.9

Paloheinä MTB 13.9

Eipä ole ensimmäinen läheltä piti -tilanne kuvaajalle!

Paloheinän ja Silvolan tekojärven alue osoittautui kaikin puolin mahtavaksi maastopyöräilykohteeksi. Alueena tämä on varsin monipuolinen, vaikka korkeuseroja ei kerry juuri nimeksikään. Eihän niitä niin huimasti tule täällä Etelä-Suomessa muutoinkaan.

Suuri hymy kasvoillamme päivän alkaessa näyttää pimeämpää puoltaan olimme valmiit lähtemään kotiin.

Paloheinä MTB 13.9

– Janika

Kommentoi

Fiskars – maastopyöräilyn uusi tulokas

Julkaistu: 07.8.2016

Torstaiaamu alkoi tasaisen harmaana ja sateisena. Vesi valui ikkunassa, mutta ennuste lupaili iltapäiväksi aurinkoista, mikä kohensi mieltä. Tarkoituksena oli nimittäin lähteä testailemaan uusia maastopyöräpolkuja. Tietenkin edellinen päivä olisi säiden puolesta ollut lähes täydellinen. Onneksemme sää parani luvatun mukaiseksi ja lähdimmekin ajelemaan kohti Raaseporissa sijaitsevaa Fiskarsia.

Fiskarsin ruukin historia ulottuu neljän vuosisadan päähän, jolloin siellä alkoi raudan valmistus. Fiskarsin metsät ja vesivoima olivat kruunun intresseissä, vaikka malmi jouduttiin tuomaan Ruotsista asti, sillä Ruotsin Bergslagenin metsiä haluttiin säästellä. Fiskarsin ruukista on tullut etenkin kesäturistien suosima miljöö. Uusimpana ruukin seutua ja sen metsiä somistavat maastopyöräpolut. Viikon alussa Fiskars village trail center avasi 20km eri tasoisia pyöräratoja, joita oli tietenkin heti päästävä testaamaan. Ja lisää on luvassa! Viimeistään vuoden 2017 aikana rakennetaan loput n. 40km.

Fiskars

polkua

Fiskarsin kylän liepeillä lehmät loikoilivat niityllä ja nautiskelivat olostaan. Ajoimme auton parkkiin torin laidalle, mikä toimi ilmeisesti myös virallisena maastopyöräreittien alkupisteenä. Reput heitettiin selkään ja suuntasimme joen toisella puolella olevalle tielle. Pienen kartanlukuhetken päätyttyä olimme yksimielisiä reitistä kohti metsän reunaa.

Kartan lukua

Arviolta ensimmäiset kaksi kilometriä ajeltiin perus hiekkatietä, jonka jälkeen avautui metsäpolut. Vähäisen kokemukseni takia valitsimme vihreäksi ja siniseksi merkityt reitit. Useammalla reitillä oli sama alkupätkä, jolla polku kiemurteli suhteellisen tasaista maastoa. Lopussa päästiin rymistelemään vauhdikasta alamäkeä, jossa pyörä kiisi pitkin metsiä yli hiekkahyndien ja valleissa kurvaillen. Minulle puusta rakennettu ramppi oli hiukan liikaa, sillä olisin varmasti tehnyt kotimatkaa hälytysajoneuvon kontissa naama veressä. Jätin hypyt Valtsulle. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa minäkin uskallan.

Slätmalmskorset

Slätmalmskorset

Sininen rata oli profiililtaan hieman edellistä vaikeampi, minkä kertoi jo värikoodi. Reitin alkupuolella ollut pitkä nousu tuntui suhteellisen haasteelliselta renkaiden sutiessa kostealla mättäällä. Toisaalta taitojen karttuessa minun ei ehkä tarvitse yhtä tarmokkaasti keskittyä pystyssä pysymiseen ja nousikin sujuu sutjakkaammin. Poluille rakennetut sillat olivat Valtsun lemppareita. Vaikeustaso vaihteli siltarakennelmissakin ja kerran jopa päädyin suoraan mutaiseen jorpakkoon pudotessani sillalta.

Kaiken kaikkiaan tästä jäi erittäin positiivinen fiilis ja odotamme innolla lisäreittien valmistumista. Toki tulemme varmasti käymään useampaan otteeseen Fiskarsin poluilla, sillä Espoosta on kohtuullinen tunnin ajomatka näin hienoille apajille.

-Janika

1 kommentti

Saako jo haaveilla talvesta?

Julkaistu: 15.7.2016

Kesä on vehreimmillään ja on vuoden lämpimin kuukausi, heinäkuu, tai ainakin pitäisi olla. Lomaa on jäljellä (niin siis Janikalla on) ja aikomuksena on saada kesästä vielä paljon irti. Olemme innostuneet erittäin paljon maastopyöräilystä ja aikomuksena on viettää aikaa metsässä ja kehittää itseämme tässä mahtavassa lajissa. Toiveena olisi myös, että heinäkuu muuttuisi vähemmän sateiseksi ja ehkä hiukan lämpimämmäksi, jotta mökillä olisi mukava viettää aikaa loppukuusta.

Valtsu mökillä veneilemässä

Mökillä veneilemässä.

Kaikesta huolimatta ajatukset ajautuvat pikkuhiljaa, aivan kuin varkain, talven houkutuksiin. Milloin pidämme lomamme? Kuinka paljon viitsin ottaa palkatonta töistä? Mihin menemme? Kuinka monta reissua kerkeämme tekemään talven aikana? Uusia kysymyksiä pyörii päässä samalla kun hahmottelemme mielissämme ensi talven reissuja, haaveita ja mahdollisuuksia.

Janika Himoksella

Himoksella maaliskuussa.

Usein tämä tuppaa mennä näin. Valtsu alkaa viimeistään kesäkuussa selailemaan laskulehtiä ja kirjoja, katsomaan videoita ja tutkimaan nettisivuja. Janika siinä sivussa innostuu taas yhä enemmän rakkaasta talvilajistamme, vaikka kesä ei ole tehnyt vielä loppua. Vai onko sittenkään näin? Ehkä Valtsu selaa niitä lehtiä vuoden läpeensä taukoamatta.

Suunnitelmia ensi talvelle on tehty jo aika lailla. Joulukuussa suuntaamme pidemmäksi aikaa pohjoiseen. Hiihtolomalla lähdemme katselemaan vuorostaan talvista Dolomiittien vuoristoa. Sen teemme samoille seuduille, jossa kävimme kesäkuun alussa, Cortinaan. Tälle reissulle olemme jo varanneet huoneiston, jossa yövymme.

No joka tapauksessa. Onhan kesässä omat hyvät puolensa ja omat kivat harrastuksensa, joita jopa talvella ikävöi. Pitäisikö sitä elää enemmän hetkessä, vai onko tämä tervettä tulevaisuuden suunnittelua ja haaveilua? 🙂

Nuuksiossa

Nuuksiossa

-Janika & Valtsu

2 kommenttia