Finlav 1 ja mietteitä lumiturvallisuudesta

Julkaistu: 22.2.2020

Sade piiskaa eteläsuomalaisen kerrostalokodin ikkunaan helmikuisena lauantaina. Olemme saapuneet edellisenä yönä yhden aikaan kahden viikon laskulomalta Itävallasta ja Sveitsistä. Istun alas koneelle ja päätän kirjoittaa aiheesta, jota olen pitänyt sisälläni vuoden päivät. Aion avata sanaisen arkkuni ja puhua hieman lumiturvallisuudesta lähinnä tuoden omia pohdintojani luettavaksi. 

Lumiturvallisuus aiheena on tietyllä tapaa ajankohtainen erityisesti nyt, kuten tietysti jokaisena talvena, sillä Suomessa on tänä vuonna lunta poikkeuksellisen paljon ja rinteiden ulkopuolella laskevien määrä tuntuu jatkuvasti kasvavan. Ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä toppa- ja kuorivaatteisiin sonnustautuneita laskettelusuksin tai laudoin varustautuneitä hiihtokansalaisia rinteiden ulkopuolella paikoissa, jotka voisivat olla potentiaalisia vyöryalueita kuitenkin ilman minkäänlaisia lumiturvallisuusvälineitä. Mietinkin, mitä pitää tapahtua, että ihmiset hiukan heräisivät hysterisoitumatta kuitenkaan liiaksi.

Itse olen keskimäärin joka toinen vuosi käynyt jollakin lumiturvallisuuteen liittyvällä kurssilla. Ensimmäiset aiheeseen liittyvät kurssit olivat reilun puolen päivän mittaisia luentoja, joissa perehdyttiin aiheeseen ja käytiin läpi pelastamiseen liittyviä toimenpiteitä jopa käytännön tasolla Ape Majavan ja Jarkko-Juhani Henttosen johdolla. Vuosi sitten tammikuussa osallistuimme Pyhällä järjestettävään kaksipäiväiseen Finlav lumiturvallisuus 1 -kurssille. Finlavin kurssilla aiemmin opittu syveni ja pääsimme asiantuntevan kouluttajan opastuksella harjoittelemaan kaveripelastamisen taitoja, reittisuunnittelun perusteita ja päätöksentekoa.

Kurssien lisäksi omaehtoinen harjoittelu ja oman tietotaidon ylläpito ovat merkittäviä lisäämään ymmärrystä ja pahimmassa paikassa toimimisen kykyä. Vertaisinkin lumiturvallisuutta autolla ajoon. Samoin kuin autokoulussa, lumiturvallisuuskurssilla päästään sekä tekemään käytännön harjoituksia että opiskelemaan tarvittavia teoriatietoja. Mikäli autokoulun jälkeen jättää kortin hyllylle ja auton talliin, ei opittu vahvistu ja autolla ajamisen taito kehity. Samoin on lumiturvallisuuden laita ja siksi harjoittelu vaatii toistoja. Runsas määrä toistoja opettaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin ja vaikuttaa toiminnan automatisoitumiseen. Silti automatisoitumisessakin on omat riskinsä. Jokaisena päivänä täytyy olla tarkka samojen risteysten kanssa ja pidettävä mielessä liikennesäännöt. Tutusta tasoristeyksestä odottamattomaan tai epätyypilliseen aikaan pyyheltävä juna aiheuttaa todellisen vaaranpaikan tarkkaamattomalle. Jokainen uusi merkki ja tilanne niin tiessä kuin takamaastoissa on huomioitava ja jokikinen kerta olosuhteet on mietittävä uusiksi.

Lumiturvallisuusvälineitä (vähimmillään piippari, sondi ja lapio + ea-varusteet) vertaisin turvavyöhön, joita ilman liikenteeseen on turha lähteä. Pahimmassa tapauksessa ne voivat pelastaa kuolemalta. Lumivyöryreppu, joita nykyään on markkinoilla yhä enemmän, on mielestäni verrattavissa auton turvatyynyyn. Turvatyyny saattaa estää esimerkiksi kuljettajaa loukkaantumasta ja vyöryreppu taas vähentää syvällehautautumisen riskiä. Kuitenkaan ilman tietotaitoa ja osaavia kavereita tai lumiturvallisuusvälineitä, ei repulla yksinään tee mitään, aivan kuten turvatyynykään ei estä auto-onnettomuuksien tapahtumista. Loppujen lopuksi ihminen on molemmissa se vaikein ennakoitava osanen.

Mitä mietteitä muilla on aiheesta?

Piipparilla lähietsintää

Sondi esiin ja etsimään

Löytyyköhän uhri?

Rinteen kulman arviointia

Pienellä joukolla oli helppo opetella asioita ja uskalsi kysellä asioita.