Tilastojen mukaan Lofooteilla ei ole satanut viimeiseen viikkoon ennen saapumistamme pääsiäistä edeltävällä viikolla. Viikon kohteessa ollut ranskalainen naapurimme vahvistaa huhun todeten: ”Lunta ei ole satanut hetkeen ja hiihtelyä on harrastettu aurinkoisessa säässä”. Mutta onneksemme  jo samana iltana alkaa satamaan, ja sadetta jatkuu koko puolitoista viikkoa. Iltapäivisin tai viimeistään iltaisin lumen tulo alkaa ja se jatkuu aina seuraavan aamuun, joilloin pilvet usein siirtyvät hieman taka-alalle. Voiko parempaa säätä enää toivoa – ei, väitän!

Ja vaikka lumisadepilvet olisivat asettuneet vuorten ylle, Lofooteilla säätilat vaihtevat päivän aikana silmän räpäyksessä. Yhdessä hetkessä vuorten ylle nouseva lumisadepilvi saa taivaan näyttämään sakean harmaalta eikä eteensä näe montaakaan metriä kun lunta sataa suurina rätteinä. Hetken odottelun jälkeen pilvet ovat jo siirtyneet härnäämään seuraavan vuoren lakea, ja aurinko pilkottaa valaisten vuorenrinteen juuri sopivaksi laskuun.

Säätiedotus lupaa lumisadetta koko päiväksi, joten laskeminen puurajan alapuolella on varteenotettava vaihtoehto, vaikka Lofootit eivät varsinaisesti huuda metsälaskupaikan mainetta. Aamulla lunta sataakin suurina hiutaleina alas taivaalta, kun joukkomme hiihtelee ylämäkeen kitukasvuisten koivujen lomassa. Tunnelma on kuin suoraan Japanin metsämaisemista. ”Me päästään laskemaan Japania!, huudahtaa joku vahvistaen metsässä leijailevan tunnelman ja jota edessä soliseva puro vielä todistaa.

Vaikka lunta ei olekaan metritolkulla, on sitä aivan tarpeeksi pehmeisiin puuterilumikäännöksiin. Olemme varautuneet lumisateisiin, mutta ensimmäisen kerran ylös päästyämme aurinko on tullutkin esiin. Into piukassa kiipeämme neljästi mäen laelle ja laskemme alas toinen toistaan enemmän tai vähemmän kiljuen. Metsäkäännökset tuntuvat niin hyviltä, että päätämme lähteä seuraavana päivänä katsastamaan toisen koivikon, joka sekin saa sukkani vipattamaan monoissa.

Matkan kohokohdaksi nousee kuitenkin kiipeäminen Geitgallienin huipulle ja lasku alas. Tästä ovat kaikki yhtä mieltä. Vaikka sää on sen verran pilvinen, että huipun perinteikkäältä näköalapaikalta ei näe käytännössä mihinkään, korvaa ensimmäisten laskujälkien tekeminen kaiken vaivan ja viikon jäljiltä väsyneet jalat.

Vaikka matkan tarkoitus on ollut päästä näkemään erilaisia laskupaikkoja ja laskea kauden viimeiset laskut, on Lofooteille tehty reissu myös paljon muuta. Kun ajattelen Lofootteja, mieleni hymyilee. Mahdollisesti pala kauneinta Norjaa, vaikka en montaakaan paikkaa ole vielä kierrellyt. Vuonot ja niiden välissä kuun mukaan nouseva ja laskeva merivesi. Saaristo pikkuisine kalastajakylineen, joissa pienemmät ja suuremmat purret odottelevat merille menoa kalasaaliin toivossa. Valtavat suoraan merestä kohoavat vuoret ylväinä ympärillä. En voi lakata ihailemasta tätä paikkaa.